Øko og påske

Kahden viikon jälkeen elämä alkaa pikkuhiljaa asettua Tanskassa omille raiteilleen. Reitit alkavat käydä tutuksi, ympäristön talot ja risteykset alkavat painua mieleen. Tietty epävarmuus on vielä monessa asiassa läsnä, mutta koskapa ei.

Herään joka aamu edelleen 6:45. Suihku, uutiset YLE Areenasta, kuppi mehua, hammaspesu ja fillarin selkään. Aamupala kollegoiden kanssa, sähköpostit lukuun... rutiinit on hoidettu ennenkuin kello tulee edes puolta kymmentä. Hyvä jos siihen aikaan olen päässyt Tampereella toimistolle. Jotain venymistä on siis tapahtunut. Tunnen, että toimistolla on hyvä olla silloin kuin muutkin, ja muut ovat siellä suurinpiirtein kahdeksasta neljään. Ja neljältä töistä lähtiessä on vielä aikaa tehdä vaikka mitä. Tähän kun pystyisi vielä Suomeen palatessaan.

Arki kulkee peruskuvioiden parissa. Keskiviikkona huoltomies kävi fiksaamassa asunnon kylpyhuoneen huonosti vetäneet lattiakaivot. Torstaina pyörähdin Fisketorvetin läpi. Myös posti on alkanut kulkeutua Suomesta tänne. Elisa muisti Viihde-laskulla ja Kela tiedotti odotetusti päätöksestään siitä, että minuun sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. Cheers. Pyysin Santtua lähettämään Tampereelta sisäpelikengät, niin pääsen firman salille vähän jumppaamaan ja ottamaan saunat päälle. Jotain muutakin liikuntaa geokätköilyn ohelle on kehitettävä. Mutta sauna. Se... sitä jos mitä on ikävä. Uimahallikin (ja sen potentiaalinen sauna) on vielä tutustumatta, vaikka se on ihan vieressä. En ole toisaalta käynyt Hervannankaan uimahallissa, vaikka olen asunut mestoilla yli kymmenen vuotta. Että se siitä. Kylpylöitä ei täällä kuulemma juurikaan ole. Harmi.

Liityin kolmeen firman harrastekerhoon. Niitä riittää. Täällä on selkeästi joko aktiivisempaa porukkaa tai enemmän puuhahenkilöitä. Jälkimmäisistähän homma on monesti kiinni; rahoitusta tai jäseniä saattaa löytyä, mutta kuka järjestää asiat käytännössä? Anyhoo, olen nyt mukana filmi-, peli- ja gourmet-kerhoissa. Filmi- ja pelikerhojen teemana on tarjota vaihtuva valikoima elokuvia ja pelejä lainakäyttöön. Filmit ovat uusinta uutta, ja se taitaa olla kerhoista suosituin. Yhden kappaleen dvd- tai blu-ray -leffoja saa kerrallaan kotiin lainalle pariksi päiväksi nimellistä kuukausittaista jäsenmaksua vastaan. Pelejä ja konsoleita saa lainata niin monta kuin jaksaa, neljäksi päiväksi kerrallaan. Gourmet-kerhon tapahtumia odotan, ilmeisesti tiedossa on excursioita mitä hienompiin paikkoihin maistelemaan ja ehkä jopa itse kokkaamaan. Ensimmäisenä on tiedossa Nordsjællands Gourmet- og Vinfestival.

Gourmetista puheenollen kävin perjantaina hakemassa Slagter Friisiltä parmankinkkuun käärityn possun filerullan, jossa sisällä oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vihannesta. Herra Teurastaja puhui hyvin englantia, ja antoi pyytämättä myös valmistusohjeet lihalle. Kämpillä huomasin, että samat ohjeet oli tulostettu ostoskuittiin. Näin homma hoidetaan! Possu oli hyvää, mutta läskiä oli aika runsaasti. Ei siis ihan parhainta laatua siinä mielessä. Kaveriksi tein (øko)perunamuusia (ilman maitoa – missä laktoosivapaat tuotteet?) jalapenolla. Aika jännä yhdistelmä, mutta toimii Tuborgin Påskebrygin kanssa oivallisesti. Hyvä ruisleipä on edelleen hakusessa. Frederiksberg Centretin Café Royalista ostamani "ruislimppu" osoittautui sellaiseksi samanlaiseksi vuokaleiväksi, kuin kaikki muukin täällä. Konsepti tuntuu uppoavan paikallisiin, koska sitä on tarjolla joka paikassa eri jauhoista väännettynä. Friisillä oli tarjolla mummun limppuja kovaan 45 kruunun hintaan, ehkä sijoituksen arvoinen?

Päätin sateisena lauantaina lähteä tutkimaan ympäristöä ja hakemaan sipsipussia kera elokuvan. Olin jo aiemmin bongannut Føtexille vaihtoehtoja. En oikein diggaa siitä. Siellä on ahdasta, ihmiset pelkkine ostoskoreineen tukkivat kapeat käytävät, kärryistä puhumattakaan. Fiilis on kuin varastomyymälässä. Tuotteita on kyllä runsaasti ja hinnat suht kohdallaan, mutta ei silti mun juttu. Suuntasin kävellen pohjoiseen kohti lähintä SuperBestiä. Ei pelkkä super eikä vaan best, vaan ihan kumpaakin yht'aikaa. Rok. Se osoittautui hyväksi valinnaksi. Tilaa oli surffailla korin kanssa (täällä marketissa on sellaisia ostoskoreja joissa on vetokahva ja pyörät alla) ja tuotteet olivat valoisassa myymälässä hyvin esillä. Økokamalle oli oma rikas erikoisnurkkaus. Pisteet siitä! Hedeagerin (øko)pippurimaksapatee on aivan erinomaista ja Hansens-(øko)veriappelsiinisorbetti sulaa suuhun.

Ei voi kuin olla positiivisesti yllättynyt, miten paljon täällä tarjotaan ekologisesti tuotettua kamaa. "Økologisk"-tuotteiden kirjo on erittäin laaja, niitä on helposti saatavilla normaalissa marketissa ja ne on selkeästi merkitty. On lihaa ja lihatuotteita, kahvia, mehuja ja maitotuotteita, pastoja, ryynejä, jyviä, hiutaleita, vihanneksia ja hedelmiä, säilykkeitä, kuivattuja tuotteita, pesuaineita, suklaata, viinejä... ihan kaikkea. Todella hienoa. Hinnat ovat korkeat, mutta niin ne ovat Suomessakin. Ei elämä täällä ole edullista muutenkaan, asunnot ovat kalliita ja verot korkeat, mutta palkatkin ovat vastaavasti korkeammat.

Sunnuntai valkeni hieman kirkkaampana. Otin pyörän alle ja suunnan kohti läheistä Amagerin saarta. Amager Fælled -luonnonsuojelualue tarjoaa lenkkelilijöille, lintuharrastajille ja geokätköilijöille oivaa maaperää ja tiheää kasvustoa. Parkkerasin fillarin puskan juureen ja syöksyin viidakkoon etsimään aarteita. Palatessani oli eturengas tyhjä. Kaukana kotoa. No, kävely ei mua haittaa. Kahlitsin pyörän läheiselle parkkipaikalle ja kävin etsimässä ne kätköt jalan. Hienoja paikkoja varmasti kesällä, kun puissa on lehdet. Nyt lähinnä kuravelliä ja piikkipuskia. Mutta rauhassa sai etsiskellä. Paljon mukavampaa kuin citykätköjen kääntely satojen potentiaalisten silmäparien seuratessa nenä kiinni keittiön ikkunassa. Talutin pyörän firman kellariin ja kävelin kuraisissa vaatteissa kotiin jo illan pimetessä. Lunastin matkalla 7-Elevenistä kymmenen matkan bussikortin. Aamulla hyppäsin sitten eka kertaa julkiseen suuremmitta ongelmitta.

Pääsiäinen tulee. Mitä sitä keksisi? Täällä kiirastorstai on jo pyhä ja paikat ovat kiinni. Kaupat ovat auki keskiviikon jälkeen seuraavan kerran lauantaina. Sunnuntai ja maanantai taas kaikki kiinni. Ehkäpä eläintarha odottaa. Mutta mistä uus fillari?

Pyöräilyä ja uuden omaksumista

Sunnuntai-ilta pimenee Frederiksbergissä. Ensimmäinen ulkomaankomennuksen viikko on takana. On aika summata fiiliksiä.

Saavuin toimistolle puolen kymmenen maissa. Kävelin sinne 50 minuutissa, hieman sunnuntaista harjoittelua hitaammin. Kättelin paikalla olleet parisenkymmentä projektin ihmistä ja tarjosin kaikille suomalaista salmiakkia. Toiset tiesivätkin jo jutun. Osa otti mieluusti namut vastaan, toiset kieltäytyivät. Kolmisen pussia on tyhjentynyt viikon aikana työpöydältäni. Selkeästi siis jollakulla on salmiakkiin himo.

Duunissa sihteeri oli laittanut sähköpostia koko projektille ja kertonut minun aloittavan maanantaina. Ihmiset ottivat minut lämpimästi vastaan; "ai sä oot se suomalainen kaveri?" Viime syksynä Suomesta oli ollut kommennuksella kaksi muutakin jamppaa, joten ei sinänsä mitään uutta heille. Tosin minä tulin nyt hieman eri rooliin kuin nämä kaksi edellistä. Sihteeri oli myös ilmoittanut minun olevan halukas löytämään polkupyörän työmatkoja varten. Ennenkuin päivä oli loppu, tarjoutui tanskalainen tiimikaveri lainaamaan toista pyöräänsä, joka seisoi tyhjänpanttina firman tallissa. Niinpä pääsin polkaisemaan jo ensimmäisen työpäivän päätteeksi kotio.

Kööpenhamina on polkupyöräilijän paratiisi. Täällä on osattu järjestää asiat siten, että pyöräily on ehdottomasti helpoin ja nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Omat, päällystetyt, vain pyöräilyyn tarkoitetut kaistat kulkevat kummallakin puolella katuja. Kaistat kulkevat jalkakäytävän ja autokaistan välissä, ja ne on merkitty selkeästi. Niitä kunnioittavat sekä autoilijat että jalankulkijat. Pyöräilijät noudattavat pääsääntöisesti samoja liikennevaloja kuin autoilijat. Ja liikennevaloja täällä riittää. Ne ovatkin se ainoa hidaste kaksipyöräisellä liikkumisessa. On myös tiettyjä sääntöjä, jotka omaksuu aika nopeasti. Pyöräilijän tulee noudattaa oikeanpuoleista ajokäytäntöä autoilijan tapaan. Samalla kaistalla ei siis ajeta kahteen suuntaan; jos haluat toiseen suuntaan, vaihda kadun puolta. Lisäksi käsimerkkejä tulee antaa aktiivisesti sekä pysähtyessä että käännyttäessä. Kääntymisen merkinannon osasin, mutta ikäänkuin jarruvalona toimiva pystyyn nostettu kämmen oli uutta. Takana tuleva tietää että aioit pysähtyä tai hidastaa ryhmittyäksesi. Näppärää. Suomi -- etenkin Tampere -- tule oppimaan tänne miten homma hoidetaan.

Rehellisesti täytyy sanoa, että hetki meni pyöräilyreitin ja -käytäntöjen oppimisessa. Aamun ruuhkatunteina pyöräkaistoja miehittää suunnaton joukko työmatkalaisia. Ja siellä mennään vaudilla, ehkä jopa aggressiivisesti. Marginaalit ovat pieniä, ja rinnakkain ajavien pyöräilijöiden vieressä viilettävät autot. Pyöräilykypärän käyttöaste on täällä pieni, kuten Suomessakin. Silti kaikki sujuu hienosti ja ongelmitta. Lähes jokaisessa pyörässä on edessä ja takana pieni tuikku, joka helpottaa pyöräilijän havainnointia muiden näkökulmasta. Tuikkuja saa lähes joka marketista.

Torstaina sain ekan kerran suoritettua noin kuuden kilometrin mittaisen töihin siirtymisen ja sieltä palaamisen virhekäännöksittä. Reitti alkaa iskostua päähän, ja voi jo hieman ruveta nostamaan katsettaan edessämenevän takamuksesta ja kadunnimikylteistä. On siis mahdollisuus havainnoida ympäröivää maailmaa, liikkeitä, paikkoja ja ihmisiä, kun ei tarvitse enää keskittyä niin runsaasti reitinsuunnitteluun. Mutta tarkkana saa olla kuin porkkana. Liikennevaloihin pitää muistaa pysähtyä, ja edessä kulkevan liikkeitä ja käsimerkkejä on havainnoitava. Ne kun muistaa, niin on jo pitkällä. Annan muiden ajaa ökylujaa ja keskityn lähinnä chillailemaan omalla Nokia-maastopyörälläni, jonka satulaa en saa lähellekään oikeaa korkeutta. Olen varmaan aika hassu ilmestys pikkupyörälläni. Täytyy katsoa, josko vuokraisi jonkun isompirunkoisen. Ei sillä, hienoa että minulla on pyörä.

Töissä hommat ovat lähteneet hitaasti liikkeelle. Paikalliset projektin jäsenet ovat kiinni tiukasti omissa hommissaan, ja kiirettä riittää heillä niiden parissa. Tulin tänne kouluttamaan heitä. Täytyy yrittää sovittaa omia ja heidän aikataulujaan yhteen siten, että saamme järjestettyä säännöllisiä slotteja kalentereista tietotaidon välittämiseksi. No, omia hommia on tosin ihan riittävästi muutenkin, joten sikäli tekemisestä ei ole puutetta. Se siitä. Olen silti ollut itsenikin positiivisesti yllättävä, ja mennyt töihin tiistaista lähtien klo 8. Aamupalan nauttiminen sosiaalisesti kollegojen kesken on mukava tapa aloittaa päivä, vaikka se tarkoittaakin herätyskellon soittoa klo 6:45.

Firma kompensoi ruokailua runsaalla kädellä, koska paikallinen verotusjärjestelmä sen sallii. Työtekijän palkasta vähennetään joka kuukausi 285 kruunua eli noin 38 euroa. Sillä saa aamupalan, lounaan, kahvit ja hedelmät pitkin päivää. Myös virvokkeet kuntosalilla kuuluvat hintaan. Todella hyvä diili. Ja millaiset safkat! Seisovasta pöydästä saa itse hakea mitä huvittaa. Tarjolla on aina jotain kylmiä alkupaloja kuten kaloja tai leikkeleitä. Lisäksi on lämmin ruoka liha- ja kasvisvaihtoehtoineen sekä päivän keitto. Leivät (missä ruis?) ja todella monipuolinen salaattipöytä tietty. Kyllä täällä kelpaa. Jälkiruoaksi on joka toinen päivä juustopöytä, joka toinen päivä kakkupöytä. Laktoosin kanssa saa silti olla vielä aika varovainen.

Kyselin porukalta töissä vinkkejä ruokakaupoista. Käytännöt vaihtelevat riippuen siitä, keneltä kysyt. Toiset käyvät vain pienissä lähikaupoissa (Fakta, Netto, Mini-Marked) ja toiset isommissa supermarketeissa (Føtex). Löysin ihan Frederiksbergin keskustasta Frederiksberg Centretin, joka pitää sisällään paljon vaateliikkeitä ja muuta sälää. Alakerrassa on iso Føtex, vähän Lidliä muistuttava myymälä. Sieltä sainkin hyvin täydennystä perustarvikkeisiin. Pesuaineet, safkavärkit, HDMI-piuhan ja punaviiniä. Täällä tosiaan viinit ja väkevät alkoholijuomat kuuluvat markettien hyllylle. Eikä se silti näytä olevan mikään ongelma. Mielenkiintoista.

Supermarketissa ei ole lihatiskiä eikä juustotiskiä. Hifistelyä tai ei, haluaisin silti usein ostaa pienemmän määrän tuotetta kuin täkäläiset 500-700 gramman perhepakkaukset. Moni paikallinen hankkiikin lihan, juuston ja leivät erikoisliikkeistä. Työmatkan varrella onkin konditoriaa, lihakauppaa (slagteri) ja monenlaista herkkuliikettä. Lisäksi täällä voi tilata kotiin laatikollisen vihanneksia, lihaa ja muita kauden tuotteita lähituottajilta (vrt. Luomulaatikko). Sitä täytyy ehdottomasti testata. Muutenkin luomutuotteita tuntuu olevan helposti saatavilla, ja ne on merkitty hyllynreunaan selkeästi.

Vaikka luottokortti käy isommissa paikoissa ongelmitta, yksi huomionarvoinen seikka täällä ostamisesta on se, että luottoyhtiön provisio siirretään usein asiakkaan maksettavaksi. Suomessa kauppa maksaa provision, eikä monikaan yritys kelpuuta tästä syystä isojen provisioiden kortteja kuten Diners Club tai American Express. No, täällä Visa käy, mutta mieluiten haluttaisiin vinguttaa tanskalaisten omaa Dankorttia. Jatkan Visalla ostelua, provisio on kuitenkin melko pieni, ja käteisenkin nostamisessa tai vaihtamisessa on omat kustannuksensa.

Frederiksberg, jossa asustan, on muuten oma kaupunkinsa, sijoittuen kokonaan Kööpenhaminan sisälle. Yhdeksän neliökilometrin kokoiselle alueelle on pakattu yli 90000 asukasta. Mieti. Hervannassa asuu about samankokoisella alueella 30000 ihmistä, ja sekin tuntuu tiiviiltä. Täällä tosin talot ovat korkeampia, mutta toisaalta asunnotkin käsittääkseni isompia. Taksikuskin ja työtovereiden sanojen mukaan tämä on varakkaampien ihmisten eliittialuetta. Mene ja tiedä, ihan samalla tavalla täälläkin on graffiteja talojen seinässä ja Corollaa pihassa. Mutta kämppä on mukavan tilava ja tyylikäs. Naapurit ovat hieman äänekkäitä, mutta oletan että kyse on naapuritaloon kuuluvan seinän takaisista naapureista, ei tämän talon kalustettujen vuokra-asuntojen komennusasukkaista. Vaan eipä tuo haittaa, en ole mikään aikainen nukkumaanmenijä, ja yöksi meno aina rauhoittuu.

Saunaa on ikävä. Päivittäisenä saunojana kaipaan suuresti tätä nautintoa. Bongasin toimiston kuntosalilta jo saunan, ja kuulemma myös uimahalleista löytyy saunoja. Näitä täytyy testata. Avantouintiinkin löytyy oma klubinsa; meressä voi käydä dippaamassa ilmaiseksi, mutta saunaan pääsevät vain jäsenet. Ja jäseneksi pääseminen on vaikeaa. Jonotuslista on pitkä. Jäseniä valitaan seuraavan kerran syyskuussa 2010. Se siitä sitten. No, toimiston vieressä olevaan veteen voi pulahtaa ja juosta siitä kuntosalin saunaan. Näin yhden hemmon tekevän näin tiistaina lounastunnilla. Thumbs up!

Eilen satoi vettä melkein koko päivän. Velttoilin ja katselin leffoja Elisa Viihteen kautta. Tänään ryhdistäydyin viettämällä kolme ja puoli tuntia aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä uuden suosikkiharrastukseni parissa. Geokätköily on oivallinen tapa tutustua ympäristöön ja samalla liikkua luonnossa. Ja hommahan on täysin kansainvälistä, joten menit minne tahansa, aina löytyy aarteita etsittäväksi. Suosittelen.

Ensifiilikset Köpiksestä

Astun ulos koneesta Kastrupin kentällä. Taivas on pilvessä ja tihkuttaa vettä. Tuulee. Lunta ei ole kuin pieninä kasoina siellä täällä. Harmaata ja synkkää. Täysin päinvastaista kuin Suomesta lähdettäessä. Voit tehdä ensivaikutelman vain kerran. Tämä vaikutelma ei vakuuttanut.

Kastrupin kenttä on iso, mutta selkeä ja hyvin viitoitettu. Lähdin metsästämään painavaa vetolaukkua hihnalta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lensin muun kuin pelkän käsimatkatavaran kanssa. Kokemus sekin, ja kaikki meni ihan hyvin. Henri Lloydin vetolaukku oli tosin ottanut hittiä lentokenttätyöntekijöiden käsittelyssä, ja vaihtanut päällisin puolin siistin värityksensä hieman likaisempaan. Sisältö oli kunnossa.

Metsästin kentältä laukkujen kanssa Europcarin toimistoa, jossa Q-Managementin järjestämän kämpän avaimien piti odottaman. Isolta kentältä asioiden löytyminen vaati infotiskillä asiointia. Avainkirjekuori oli sovitusti odottamassa. Hyvä. Taksi alle ja Langelands Pladsia kohti. Selvisi että samannimisiä osoitteita on useita, ja että postinumerosta on apua. Muistin sen ulkoa, ja reitti selkeni kuljettajalle nopeasti gepsin avulla.

Seisoin laukkuineni Langelands Plads 5:n etuovella. Kaivoin kirjekuoresta avaimet. Kahdessa nipussa oli toisessa neljä ja toisessa kolme avainta. Siitä sitten sovittelemaan. Kolme avainta sopi etuoveen, mutta mikään niistä ei avannut lukkoa. Ei edes luvannut. Kokeilin jokaista erikseen noin 15 kertaa. Pimenevässä illassa viimaisessa tihkusateessa seistessä alkoi tunnelma latistua, ja pieni pelko hiipi mieleen. Kaivoin avainkuoressa olleet paperit ja löysin Q-Managementin emergency linen numeron. Ystävällinen miesääni vastasi ja puhui hyvää englantia. Kävimme puhelimessa läpi eri väristen avainten tarkoituksen. Lukko ei silti auennut. Onneksi viereisestä portista pääsi yhdellä avaimella takapihalle, ja takaovesta toisella avaimella sisään. Sitten kerroksia laskemaan. Tiesin jo etukäteen, että täällä kerrokset lasketaan eri tavalla. Ensimmäinen katutason "kerros" on ikäänkuin nollakerros, ja vasta seuraava on ykkönen. Kiipesin portaat täkäläiseen toiseen, suomalaisittain kolmanteen kerrokseen. Muistin ohjeet "2nd floor to the right". Kokeilin taas yhtä avaimista oveen. Ei. Kokeilin kaikkia muitakin. Ei ja ei. Uusi soitto emergencyyn. Käytiin läpi yhdessä rakennuksen kerrokset. Olin kokeillut väärää ovea. "To the right" tarkoitti tietenkin tässä tapauksessa "to the left", koska olin tullut takaovesta sisään. Ovissa ei ollut mitään merkintöjä. No, ei sen vasemmanpuoleisen ovenkaan avaaminen onnistunut. Koputtelin muille oville, että josko joku olisi kotosalla ja voisi neuvoa oven avaamisessa. Kukaan ei tullut avaamaan, vaikka ääniä kuuluikin. Tulisitko sinä, jos takaovellesi koputettaisiin? Kolmannesta kerroksesta löytyi vihdoin ovi, joka avattiin, ja takaa paljastui pariskunta jolta sain vihdoin apua oven avaamiseen. Emergency-kaveri soitti kohta jo perään että mikä tilanne. Sovittiin että palataan maanantaina asiaan ja vaihdetaan avaimet toimiviin. Siihen asti käytän takaovea.

Kaupat ovat täällä huomattavasti suppeammin auki kuin Suomessa. Arkipäivinä normikaupat menevät kiinni viideltä ja isommat marketit seitsemältä. Lauantaina max viiteen ja sunnuntaina ei juuri ollenkaan. Sain kokea tämän karusti lauantai-iltana nälän ollessa jo suuri. Lähdin seikkailemaan lähistölle etsimään jotain lähikauppaa. Löysin vihdoin 7-Eleven -ketjun toimipaikan ja mukaan tarttui suomalaisen Real-leivän kaltaisia siivuja, Arlan ekolevitettä ja 7-Eleven -brändättyä mokkakahvia. Kaverille kassalla totesin juuri muuttaneeni Tanskaan ja lähteneeni etsimään ruokatarvikkeita. Kaveri totesi minun tulleen kalleimpaan mahdolliseen paikkaan ostoksia tekemään. Kovimman kautta opittua. Minkäs teet, kaikki kaupat kiinni lauantai-iltana klo 20. Unohdin tietty suodatinpaperit, joten se siitä iltakahvista.

Paluumatkalla nappasin naapuritalon alakerran pizzeriasta hyvän lätyn. Kielimuuri tuli hieman esteeksi ja luulin jo, että arvon vaan jonkun pizzan listalta ja näytän luottokorttia... Onneksi toinen kaveri osasi englantia. Speksasin mielitäytteet (pepperoni, chili) ja kaveri sanoi listan vaihtoehdon 22 vastaavan parhaiten kuvausta. Sillä mennään. Ja siihen tuli perunaa! Ensimmäinen kerta kun sellaiseen vaihtoehtoon törmään. Päälle tuli vielä valkosipuliöljyä ja pestoa. Oikein hyvää, vaikkakin rasvaista.

Aikaisemmat asukkaat ovat tiskikoneen sihtiin juuttuneista mausteista ja vallitsevasta tuoksusta päätellen olleet intialaisia tai sen maailmankolkan alkuasujia. Seinän takaa kantautuu (liiankin selvästi) aika ajoin kovaäänistä puhetta, jonka intonaatio ja rytmi on tutun intialaisen oloinen. Ovisummerin napit ovat täynnä myös tätä päätelmää vahvistavia nimiä.

Lähdin tänään aamupalasta vahvistuneena tekemään kävelylenkkiä toimistolle. Sinne käveli puhelimen opastamana kolmessa vartissa. Hieman outoa reittiä se vei, Rektorparkenin läpi. Ei tajunnut Ovi Kartat -sovellus, että Carlsbergin tehtaiden alueen läpi pääsee kävellen ihan luvallisesti. Kylmä viima puhalsi, mutta muuten oli oikein mukava sää eiliseen harmaaseen tihkukeliin verrattuna. Paluumatkalla olimme katujen kanssa jo vanhat tutut, ja rohkaistuin kaivamaan gepsin esiin ja löytämään muutaman geokätkön. Hieno universaali harrastus!

Nyt täytyy lopetella ja ryhtyä valmistautumaan huomiseen työpäivään pakkaamalla reppuun läppärin lisäksi jälkiuunileipää ja salmiakkia. Niin, ja täytyy silittää paita. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.

Lentämisestä

En voi väittää rakastavani lentämistä. En silti saanut nenääni irti ikkunasta. Aurinkoisena päivänä Etelä-Suomi esittäytyi mustavalkoisena; maa oli valkoinen ja metsäpläntit mustia. Puista olivat lumet jo sulaneet. Mietin, miltä tuntuu lentää sokkona, täysin pilvien ympäröimänä...

Köpiksen koneen boarding on myös myöhässä. Helsingissäkin paistaa aurinko.

Köpis odottaa

Finnairin lento AY3998 nousee Tampere-Pirkkalan kentältä reiulun tunnin päästä. Tulin ihan liian ajoissa. Kentällä oli mun lisäksi yksi ihminen. Nyt on kuitenkin 26kg laukku dropattu sisään ja ootellaan turvatarkastuksen aukeamista. Matkustajia alkaa hiljalleen valua paikalle. Helsinkiin ei ole suurta hinkua aurinkoisena lauantai-iltapäivänä. Mutta minulla on. Hesan kautta on tarkoitus lentää kolmeksi kuukaudeksi Köpikseen.

Aiemmin tänä vuonna pomo tuli koputtamaan olkapäälle ja kysyi kiinnostaisiko STIT. Kelasin hetken, että mikäs tää lyhenne taas olikaan... Lyhytaikainen ulkomaankomennus. Tanskassa Köpiksessä. Wau. Lupasin harkita viikonlopun yli. Ei olisi välttämättä tarvinnut. Tottakai kiinnostaa. Viikonlopun jälkeen ilmoitin olevani käytettävissä, ja tässä sitä nyt ollaan, matkan kynnyksellä.

Pakkaaminen jäi viime tinkaan. Edellispäivän neljä viimeistä tuntia tuottivat vasta tulosta. Kuumeisesti yritin miettiä, miten varustautua. Perillä odottaa kalustettu ja hyvin varusteltu vuokra-asunto, joten siihen puoleen ei tarvitse keskittyä. Lähinnä vaatetus mietitytti. Kevät koittaa, mutta aamut ovat kylmiä. Ja märkääkin voi olla. Optimistisena otin mukaan vaan kevyttä vaatetusta. Ja xboxin. Ja kameran. Yhteispaino kamalle yli 30kg. Eiköhän sillä pärjätä. Lisää saa periltä. Parit uudet farkut ja neuleen ostin mukaan. Niin, ja uudet hiukset.

Jänskättäähän tämä, mutta yllättävän rauhallisin mielin istun odottelemassa. Olen nukkunut ihan semi-ok yöunet. Aamulla join kahvit ja söin viimeiset Reissumiehet. Mukaan lähti tuliaisiksi runsaasti jälkiuunileipää ja erilaisia salmiakkeja. En ole koskaan ostanut kumpaakaan yhtä paljoa kerralla. Ruokia silmällä laukussa pitää Pikku Myy, joka on tanskalaisen kollegan toive tyttärelleen.

Lento Hesaan on ilmeisesti myöhässä. Ei silti pitäisi olla ongelma Helsingin päässä, jossa piti olla tunti aikaa lähtöön. Tulo- ja lähtöportit ovat lähes vierekkäin. Portilla nyt kymmenkunta ihmistä. Käsimatkatavarat käytiin turvatarkastuksessa huolellisesti läpi, sen verran taisi sekalaista elektroniikkaa olla reppu täynnä.

Vähän on nälkä. Seuraavan kerran välipalaa nautitaan vasta Köpiksen koneessa runsaan parin tunnin päästä. Olisi pitänyt ottaa joku patukka mukaan... Kentällä kioskit kiinni.