Edellispäivän legi otettiin ulommas avomerelle kovan tuulen ennusteesta huolimatta. Ja meininkiä todellakin saimme. Merkitsevä aallonkorkeus ulompana avomerellä oli myöhemmin tarkistetun säätiedotuksen mukaan reilu kaksi metriä, korkeimpien yksittäisten aallonharjojen yltäessä neljään metriin. Siltä se kyllä näyttikin. Välillä aallonpohjassa näkyvyys horisonttiin katosi kokonaan ison aallon ohittaessa meidät. Mahtavia surffeja saatiin aikaiseksi, ja reissun lopuksi lokissa huippunopeuslukema näytti 12.6. Se on paljon tämänkokoiselle veneelle. Kimmokaan ei koskaan ollut kokenut vastaavaa keliä. Kaikki säilyi ehjänä ja reissusta selvittiin hienosti. Kahdeksan tunnin vuoristoradan jälkeen oli hieno huokaista Lähteelässä. Kapteeni sai keskittyä 100% koko päivän. Varmasti sekä henkinen että fyysinen koitos.
Taivas aukesi kiinnityttyämme laituriin, ja aurinko lämmitti taas mukavasti. Kokkasin nälkäisille purjehtijoille kermaista kalasoppaa loimulohesta ja jostain toisesta virolaisen partaäijän kalasäilykkeestä. Illallisen päätteeksi jengi torkahti. Reissu vei mehut.
Paikallisen lintutornin läheisyydessä näytti olevan geokätkö, ja Santun kanssa teimme sinne iltalenkin. Kätkö löytyi helposti ja tornista aukesi komeat maisemat. Juuri muuta tekemistä satamasta ei löytynyt. Maanantaisin kioskikin oli kiinni. Tikkakisan voitti Santtu, heitin viimeisellä kierroksella kaikki tikat taulusta ohi. Hemmetti.
Viilenevä ilta ajoi miehet taas tuttuun tapaan kajuutan pöydän ääreen. Maistettiin annokset Sierra Extra Añejoa ja kuunneltiin radiota.
Aamu valkeni aurinkoisena. Kimmo heräsi ensimmäisenä ja kaikki olivat ylhäällä ysin jälkeen. Hyvin nukutti. Normi aamurutiinit ja yksimielinen päätös -- jatketaan matkaa. Yksi mysteerikätkö jäi harmittavasti vielä hakematta. Ensi kerralla sitten. Suomenlinnassa niitä on todella paljon.
Tarinaa ei nyt oikein synny, joten jatketaan seilimistä. Taidanpa selvitellä mitä ruokapaikkoja Suomenlinnassa on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti