Laboratorio keittiössä

Toukokuussa Hesarin NYT-liitteen toimittaja Tuomo Väliaho lähestyi sähköpostitse muutamaa Kulinaarisen Instituutin molekyylikokkauskurssilla käynyttä. Hän halusi tehdä artikkelin molekyylikokkauksesta kotioloissa. Ilmoittauduin oitis vapaaehtoiseksi, ja kesäkuussa Tanskan-komennuksen päätyttyä Tuomo ja valokuvaaja Mika Kanerva ajelivat Tampereelle tekemään juttua. Juteltiin rennosti aiheesta ja kokkailtiin samalla 68 asteen kananmunia.

Tänään artikkeli tuli ulos Hesarin NYT-liitten verkkoversiossa ja painetussa NYT-liitteessä sivulla 24. Juttu on hauskaan ja rentoon sävyyn kirjoitettu. Tykkään.

Kuvia purjehdusreissulta

Kuvia purjehdusreissulta nyt Flickrissä:
http://www.flickr.com/photos/siiksten/sets/72157624628863550/show/

Purjehdus 2010 -yhteenvetoa

Viimeinen legi Helsingin Sirpalesaareen meni erittäin vauhdikkaasti. Pakattiin kamat ja sanottiin heipat. Jälleen kerran erittäin onnistunut ja hieno reissu. Matkaa kertyi hieman reilu 240 merimailia eli n. 450 kilometriä. Kiitos Kimmo, kiitos Santtu. Kuvia myöhemmin.

Viimeinen lomaviikko alkaa ihan näillä näppäimillä. Vielä on reissua tiedossa.

Porkkalasta kohti Helsinkiä

Porkkalaan saavuttiin hyvissä ajoin eilen iltapäivällä. Aurinko oli paistanut koko päivän, ja olin keplotellut kalsareissa shortsien ollessa kaiteella kuivumassa. Se kostautui illalla lievänä punotuksena. Syötiin illalliset satamaravintelissa ja saunottiin päälle.

Jouduttiin vaihtamaan laituripaikkaa, oltiin kiinnitytty vahingossa Mr. Virkkalan kohtaan. Toinen puoli laiturista oli tuulelle altis, ja koko yö kuunneltiin liplatusta. Siihen oli jo totuttu, mutta aamulla tuuli jo sen verran että perä edellä laituriin kiinnitetty vene alkoi tehdä kontaktia puureunan kanssa. Koko remmi oli kuudelta ylhäällä ja matkassa oltiin jo puoli kahdeksan jälkeen.

Reissun viimeinen legi kohti Helsinkiä on käynnissä. Tuulee rapsakasti myötäiseen, aurinko on vielä semisti pilvien takana.

Groplandet

Kasnäsistä jatkettiin eilen hyvää vauhtia ohi Hangon ja tutkittiin josko löytyisi joku uusi mesta pyssätä. Älgön kaakkoispuolelta ihan väylän varrelta bongattiin vierekkäiset Modermagan ja Groplandet. Merikartat ja veneen plotterin kartat näyttivät puolen metrin syvyyttä, mutta partiolaisten satamakirja ja Garminin kartat lupasivat viittä metriä. Varovasti ajettiin sisään Groplandetin kylkeen, ja todettiin syvyys riittäväksi. Ankkuri pohjaan ja keula kiinni kallion mäntyihin ja kiviin kahdella köydellä.

Illalliseksi oli kermaista hirvipastaa. Aterian päälle istuttiin kannella ja kaivettiin taas Vikingin puodista ostettu Sybarit-tietovisa. Siinä arvuuteltiin, kuka tietää parhaiten ruokaan, juomaan ja etikettiin liittyviä asioita. Samalla taivas veti tummaksi ja alkoi piskotella. Sisätiloista seurasimme tuulen yltymistä ja salamointia. Kohta puhalsi niin voimakkaasti sivusta, että vene kääntyi lähes poikittain ja keula alkoi hakata rantakallioon. Kimmo kävi tiukkaamassa rankassa vesisateessa ankkuriköyttä vinssillä. Ei auttanut muuta kuin odotella tilanteen rauhoittumista. Ukkosrintama meni ohi parin kilometrin päästä ja tuuli rauhoittui ja tilanne tasaantui. Yöllä alkoi taas tuulla ja meiniki oli hieman liplattavaa.

Tänään aamulla heräiltiin vasta yhdeksän pintaan ja keitettiin perussetit. Nopea vilkaisu saaren toiselle puolelle Modermaganin suuntaan. Ihan jees paikka, ei mitään uutta tai erikoista. Köydet irti ja kohti Porkkalaa. Aurinko paistaa ja tuulee. Ankkuriköyden mutaamat shortsit roikkuvat kaiteella kuivamassa. Ryhdyn tiskaamaan niitä.

Utö-Kasnäs

Utöseen saavuttiin kuusi minuuttia vaille keskiyön. Nähtiin hieno auringonlasku mereen. Ajettiin autopilotilla keskellä yötä. Kuu loisti taivaalla ja sektoriloistot ja majakat vilkkuivat saarilla. Ensimmäistä kertaa pääsin nauttimaan tällaisesta herkusta. 12,5 tunnin yhtämittaisen istumisen jälkeen oli mukava kiinnittyä Utön laituriin ja keitellä vielä kevyet iltapalat ennen nukkumaanmenoa.

Yö oli hankala. Satamaan puski pientä aaltoa ja veneen perään lyödessään ne aiheuttivat moukarointia muistuttavan efektin. Santun kanssa nukuttiin pistopunkissa veneen perässä, jossa äänet vielä vahvistuivat. Huonosti nukutun yön jälkeen kaikki olivat ylhäällä jo ennen seitsemää ja matkaa jatkettiin kahvien jälkeen hyvissä tuulissa kohti Kasnäsiä. Kätkö jäi Utön majakan tuntumasta löytymättä.

Kasnäs oli vanha tuttu paikka, valkkaantui kohteeksi koska siellä päästiin saunaan ja syömään, ja saatiin veneen akut ladattua. Tänä aamuna nukuttiin pitkään, tiskattiin ja jatketaan nyt matkaan Hangon ohi jonnekin. Taivas on pilvessä ja tulee yhdeksää-kymmentä solmua, sateentorjuntatoimenpiteisiin ryhdyttiin vetämällä yhdelle ukolle Henri Lloydit päälle. Kuumahan tässä tulee.

Kiikarissa Utö

Aamu valkeni aurinkoisena ja tuulisena. Näytti todella lupaavalta. Kimmo kokkaili aamupalaksi pekonit ja kananmunat. Kyllä kelpasi lähteä matkaan puolen yhdentoista nurkilla. Ohitettiin Svenska Högarna vauhdilla ja otettiin kurssi kohti Suomea ja Utötä. Täältä tullaan.

Aurinkoisessa sivumyötäisessä matka etenee hyvästi. Neljä tuntia on jo ajettu. Tuulen nopeus pyörii 15 solmun paremmalla puolella, ja etenemää tehdään reippaasti yli seitsemän solmun vauhtia. GPS kertoo matkaa olevan vielä 46 mailia ja ennustaa saapumisajaksi klo yhdeksää illalla. Tämä ei kuitenkaan taida toteutua, koska tuuli tyyntynee iltaa kohti. Satamaan saavuttaneen siis pimeän jo vallitessa keskiyön tiimoilla.

----

Påivitys kymmenen tunnin matkanteon jälkeen; vihdoin saatiin Utö näkyviin. Vielä on useampi tunti matkaa, purjeet on jo laskettu tuulten tyynnyttyä ja koneella ajetaan. Tai itse asiassa peräsimessä on autopilotti. Hauska vehje.

Lika många öar som året har dagar

Hejsan. Tanskan komennus on saatettu kunnialla loppuun. Kesälomat vierivät jo kolmatta viikkoa. Ja vierivät aivan liian nopeasti.

Toissaviikolla saimme vihdoin ulos ruokablogin www.hyvanmaunrajalla.fi. Tosi hyvä fiilis sen suhteen. Seitsemän kuukauden tunaamisen jälkeen viimeinen ponnistus suoritettiin juuri ennen lomien alkua. Käy ihmeessä tutustumassa, ellet ole jo näin tehnyt.

 Sijainti on tänään Tukholman ulkosaaristo. Stora Nassa muodostuu 365 saaresta, yksi vuoden jokaiselle päivälle. Me valitsimme Stora Sprängskäretin. Sieltä piti löytyä geokätkö, jota kukaan muu ei ole hakenut. Löytyi kyllä, mutta vihkossa oli jo yksi nimi. Harmitti. First-to-find edelleen saavuttamatta.

Purjeveneellä ollaan siis taas liikkeellä, kuten edellisinäkin vuosina. On hienoa päästä taas mukaan Kimmon kipparoimalle matkalle. Tänä vuonna on alla J-92, uudempi ja isompi vene. Tänään ajettiin myötäiseen tuuleen purjeella, jonka pinta-ala on 60 neliömetriä. Ja se yksin keulassa, ison purjeen lisäksi. Hienoa menoa.

Matkaan lähdettiin Santun kanssa Hesan kautta, aluksi Viking Linellä Tukholmaan. Sisäsaaristossa Saltsjöbadenissa odotti Kimmo veneineen. Ica-marketista täydennettiin ruokavarannot, ja jatkettiin vålittömästi matkaa. Pyssättiin yöksi Björnön saarelle, joka oli ihan perussettiä, tetsattiin sieltä yksi kätkö kiven kolosta.

Stora Nassa on aika jänskä mesta, pientä ja isompaa saarta ja luotoa vieri vieressä. Ryhmää on myös paljon, suosittu mesta. Björnössä seuranamme oli vain yksi vene. Huomenna jatketaan Svenska Högarnan suuntaan, ja siitä aloitettaaneen ylitys Suomen puolelle Utöseen tms. Vi ska se. Säännustetta seuraataan.

Aurinko paistaa 12000 kilometrissä

Aurinko paistaa kahdessatoista tuhannessa kilometrissä. Toivoisin sen paistaneen matalammallakin, mutta välissä on paksu pilviverho. Ilta-aurinko maalaa sen kauniin valkoiseksi. Pilvipeite näyttää isolta ja pehmeältä pumpulimereltä. Sekaan tekisi mieli hypätä. Hautaan ajatuksen, haukkaan lisää pientä juustosämpylää ja hörppään kahvia. Finski pöhistää kohti Helsinkiä.

Tänään on Helatorstai ja vapaapäivä niin Tanskassa kuin Suomessakin. Huominen perjantai ja tuleva viikonloppu on tarkoitus viettää Suomessa. Maanantaina aikaisin aamulla on lento takaisin. Seuraava lento onkin sitten paluulento komennuksen päättyessä. Silloin on luultavasti kesäkuun 13.

En edes muista, mitä olen viimeksi kirjoittanut. Siitä on liian kauan. Elämä ei ole ollut tapahtumatonta, energia vain on ollut karkuteillä. Luulen, että iso osa iltaväsymyksestä johtuu uudesta elämänrytmistä. Keho ei ole tottunut siihen vielä. Vieläkään. Silti tunnen, että kahdeksaan töihin pyrkiminen on hyvä idea. Toisaalta päivä lipsahtaa helposti työsopimukseen kirjatun tuntimäärän tuolle puolen, ja sitä huomaa löytävänsä itsensä istumasta toimistolta vielä viiden jälkeen. Mutta näitä plussatunteja voi käyttää lyhyempiin päiviin nyt, kun Suomesta on vieraita tiedossa.

Köpiksen komennusta on vielä tasan kuukausi jäljellä. Aika rientää uskomattoman nopeasti. Töissä lyhytjänteiset projektit tulevat ja menevät. Kesäjuhlatkin ovat jo tiedossa, ne ovat perjantaina 11.6. eli viimeisenä virallisena työpäivänäni. Suomen päässä firma on järjestänyt hienot karaoke-kilpailut osaksi juhlia. Esikarsinnat pidettiin kuluneella viikolla. Saa nähdä onko joku kollega tai tuttu ilmoittautunut. Uskon ja toivon niin, sillä tiedän piiristä löytyvän todellisia laulutaitureita. Tanskan päässä ei tällaista herkkua ainakaan vielä ole ilmoitettu järjestettäväksi.

Viime viikon torstaina sain ensimmäisen vieraan kotomaasta. Tomi lensi seurakseni Ilmajoelta. Perjantaina tsekkasimme työpäivän/shoppailupäivän jälkeen Ølfestivalit Carlsbergin tiloissa. Olipas oluita ja porukkaa! Kymmeniä ja kymmeniä kojuja, satoja oluita, tuhansia ihmisiä. Ruuhkaiset festarit, mutta tulipa maisteltua paikallisia ja huomattua, kuinka monipuolinen ja laaja lokaali tarjonta onkaan. Pieniä mikropanimoita esittäytyi runsain mitoin. Festareiden paras olut oli Bøgedalin lakritsinen tumma imperial stout, Bøgedal № 161, ja mielenkiintoisin vaaleanpunainen vadelmainen vehnäolut, Wittekerke Rosé.

Seuraava lauantaiaamu valkeni vähemmän pirteissä merkeissä, mutta aamupalan vahvistamana suuntasimme kuitenkin kaupungille pientä merenneitoa ja muita nähtävyyksiä morjestamaan. Neito on kuskattu Kiinaan paikallisten ihmeteltäväksi, ja paikalla on vain iso TV-ruutu, josta voi seurata livenä neidon ihmettelijöitä toisella puolella palloa. Hassu juttu. Reissulla päästiin myös geokätköilyn makuun, ja Tomikin tuntui innostuvan hommasta. Kastellet-linnoituksen ja usean kätkön jälkeen jatkettiin matkaa junalla pohjoiseen Dyrhavebakkenille, joka tuttavallisemmin ja lyhyemmin on vain "Bakken".

(tauko, laskeutudaan Hesaan)

Bakken on aivan uskomaton paikka. Vain pienen matkan päässä Kööpenhaminasta on suuri metsä. Se on yksi Tanskan vierailluimmista metsistä, eikä syytä ole vaikea arvata. Saavumme junalla Klampenborgiin. Hyppäämme ulos. Pysäkillä odottava bussikuski neuvoo kävelemään tietä pohjoiseen. Tulemme muutaman sadan metrin jälkeen portille. Sen jälkeen aukeaa metsä. Eikä se ihan heti lopu. On kuin olisit tullut muualle kuin pohjoismaiseen luonnonmaisemaan. Isoja, nelisataavuotiaita puita. Polkuja sinne tänne. Jylhiä maisemia ilman isoja korkeuseroja. Niittyjä. Villieläimiä. Middle earth, anyone? Ja kaiken ei-minkään keskellä on huvipuisto. Aivan absurdi meininki. Tiiviisti rakennettu vanhan ajan huvipuisto, eikä mikään moderni rimpula. Hieno paikka. Nautimme lounaat ja isot Tuborgit paikallisessa. Elämä hymyilee. Tomi testaa vuoristoradan. Häntä hymyilyttää. Itse en vetkutuksiin uskalla. Jatkamme matkaa syvemmälle metsään. Päädymme tekemään pitkän kävelylenkin. Sää ei ole paras mahdollinen, mutta ei sada. Uskomattoman hienoja näkymiä toisensa jälkeen. Viihdymme erittäin hyvin. Puhelimen akku loppuu kätköilyn seurauksena. Suuntaamme takaisinpäin. Canon räpsii kuvia. Tänne palaataan vielä.

Kaupungille päästyämme on kello jo paljon. Päätetään poiketa nopeasti Rundtårnilla ennen metro/bussi/junalippujen voimassaolon umpeutumista. Torni on jo kiinni, mutta vierestä löytyy kätkö. Suhautetaan metrolla Frederiksbergiin ja haetaan Taco Shopista "pientä snägää" ja laitetaan leffa pyörimään. Hieno päivä kertakaikkiaan.

Äitienpäiväsunnuntai valkenee. Jalkoja jo kivistää. Kävelyä ja jalkojen päällä seisomista on takana paljon, Tomilla vielä yksi shoppailupäivä enemmän. Toivotamme hyvät äitienpäivät Suomeen ja suuntaamme sunnuntaibrunssille. Godthabsvej'ltä löytyykin mukava cafe, ja runsaan brunssin jälkeen olo on väsynyt mutta onnellinen. Ulkona on kylmä, sisällä lämmin. Jalkoja painaa, mutta pakko jaksaa eteenpäin. Olemme bonganneet kätkökeskittymät Nørrebrosta. Kävelemme pohjoiseen, keräilemme kätköjä. Kaupunginosa menee statuksella "avoid certain areas". Huomautus on helppo ymmärtää, rähjäistä ulkoasua tarjotaan monin paikoin. En ehkä haluaisi liikkua täällä pimeällä.

(tauko, lennetään kohta Tampereelle)

Tauko venyikin yhden viikonlopun mittaiseksi. On jo sunnuntai. Perjantai-iltana puksuttelin junalla Pohjanmaalle. Nyt istun jo junassa paluumatkalla Tampereelle. Päivät Suomessa kuluivat nopeasti, mutta näin monta minulle tärkeää ihmistä. Ja mitä säähän tulee, oli ilo nauttia hellepäivistä. Niitä ei Tanskassa ole vielä nähty. Lähtiessä oli kaulaliina ja hanskat, tänään teki mieli heittää paita pois nurmikkoa leikatessa. Näin se menee. Toivotaan, että Tanskaankin saadaan loppumetreille lämpimämpää ja kuivempaa.

Santtu lentää keskiviikkona Köpikseen etätöihin ja huvimatkalle. Hienoa. Suunnitellaan päiväreissua pääsaarelle Legolandiin. Santtu hyvää ruokaa arvostavana ihmisenä varmaan ei pane pahakseen, vaikka käytäisiin jossain vähän hienommassa raflassa. Mitäs muuta? Torstaina on duunissa taas lautapeli-ilta. Äkkiä se aikaa menee, seisoit miten päin tahansa.

(tauko, paluu Köpikseen)

Tämä postaus venyi usean päivän ajalle, siitä tuli sekava ja katkonainen. Postaan sen nyt pois kuleksimasta. Linkit lisätty oluisiin.

Suolaista vettä, olemattomia jääkarhuja

Pistin koneellisen pyykkiä pyörimään, pesun kautta kuivausrumpuun. Itse asiassa harkitsin sellaisen rummun hankkimista tuossa hetki sitten. Nyt kun tajuan kaikki pesulaput luettuani, ettei sinne saa laittaa juuri mitään vaatteistani, taidan jättää idean sikseen. Lisäksi masiina on todella mahtipontinen sähkösyöppö. Vähän samanlainen juttu kuten nelipyöräisen omistaminen; auto tuo usein haluttua joustavuutta elämään, mutta ilmankin pärjää jos asuu julkisten varrella, jos ei ole perhettä tai muuta kuskattavaa ja jos on aikaa ja hermoja. Jos ja jos. En omista autoa. Vielä. Kuivausrumpua tuskin koskaan. Never say never.

Pesemisestä tuli mieleen vesi. Vesi on täällä todella kovaa. Se maistuu oudolta. Astioihin jää korkeista suolapitoisuuksista johtuen valkoisia kalkkitahroja. Astianpesukoneeseen olen lisännyt kaksi kiloa suolaa ja huuhtelukirkastetta (kamalia tensidejä). Nyt tulee kirkasta. Ikkunalasitkin ovat läikikkäät ja likaiset. Onko sadevesikin täällä suoloin rikastettu, ketä tietää?

Keskiviikkona paikallinen kollega ehdotti, että lähdettäisiin bussilla Frederiksbergin keskustan kautta kotio. Hän tiesi vaikka mitä houkutuksia siellä. Egefeldin ekologisesta supermarketista tarttui mukaan Slagter.dk:n Bornholmin saarella ekologisesti ruokitusta, kasvaneesta ja teurastetusta lihakarjasta valmistettua grillimakkaraa. Erinomaista. Lisäksi löytyi Tropicain hot chili coconut chipsejä. Aivan ehdotonta herkkua, rasvaa vain noin 60%. Myös "ruisleipää" bongasin, nimittäin Aurionin Pumpernikkeliä. Se odottaa vielä pakkasessa maistamista. Täytyy säästää Suomeen Pertulle siivu, tää on nyt ilmeisesti sitä oikeeta pumppernikkeliä mitä Sodexo kehottaa nauttimaan. Meyers Delin herkkupuoti oli pullollaan vaikka ja mitä, mukaan tarttui Johan Bülowin habanero-lakritsia (lisää tätä), Pipersin perunalastuja (todella rapeita) ja Meyersin omaa "ruisleipää". Lienen ekokapitalisti; käytän paljon rahaa, mutta yritän tehdä järkevien mahdollisuuksien rajoissa laadukkaita, kestäviä, eettisiä ja ekologisia valintoja. Täällä siihen on luotu erinomaiset puitteet.

Kollega kutsui kauppakierroksen päätteeksi minut kotiinsa kahville. Eri ystävällistä. Lupasin kutsua pariskunnan kahville heti, kun olen bongannut täältä jotain vähälaktoosisia tai laktoosivapaita maitotuotteita. Leivontaan, siis. Yhdessätuumin etsimme vastausta tiedon valtaväylältä. Tanskalaisista vain n. 3% kärsii ongelmasta, ja tuotteita on markkinoiden pienen kysynnän johdosta erittäin vähän tarjolla. Ruotsalainen Arla tarjoaa suomalaisittan tuttua UHT-käsiteltyä laktoositonta maitoa. Makeaa ja rasvaista. Ei pysty juomaan. Leivontaan ehkä. Thise Mejerin laktoosivapaa jogurtti on vielä löytymättä. Ja kerma. Ja rahka. Ja voi. Täytynee jälleen kokeilla laktaasitabletteja.

Tankkasin pääsiäisen ruoka- ja juomavaraston keskiviikkoillan päätteeksi etukäteisviisaana kiireettömästi ja ilman tungosta SuperBestin hyllyiltä. Tanskalaista lampaanfileetä ja luomubataatteja. Paikallisia pääsiäisoluita. Suklaata ja sipsejä, suomalaisia Fazerminttejä ja liitulakuja. Lajitelma Magasin Chokoladefabrikin pötköjä. Luulisi niillä selviävän paikallisesta viiden päivän pääsiäisvapaasta. 

Paikalliset viettivät siis jo kiirastorstain lomaillen. Suomalaisen työaikalainsäädännön mukaan se on toimistopäivä, joten tein töitä. Kotitoimistolta. Uskomatonta miten paljon asiat ovat kehittyneet. Nykyään pystyy tekemään duunia periaattessa missä vaan, jos teleyhteydet pelaa. Mikään ei edelleenkään kuitenkaan korvaa fyysistä läsnäoloa tiimityöhön orientoituneessa projektimaailmassa; miten luet ilmeitä tai tulkitset kehonkieltä sähköpostista tai chattiviestistä? No, suomalaisille kollegoille olin niin läsnä kuin tuhannen kilometrin päästä pystyin.

Pääsiäisen aika oli sääoloiltaan jotain surkean ja märän väliltä. Liityin videovuokraamon jäseneksi ja hamstrasin leffoja sipsikulhon kaveriksi. Jotenkin väsytti ihan simona. Ehkä se kaikki aikainen herääminen kostautui. Maanantaina lähdin pilvisestä kelistä huolimatta rohkeasti kohti eläintarhaa. Portille päästyäni alkoi sataa. Siitä huolimatta ihmisiä oli kolmella lippuluukulla runsaasti, jonoiksi asti. Eläintarha oli hieno, siisti ja monipuolinen, ja eläimillä oli tilaa olla ja mennä. Oli kaikki laadut etelänavalta pohjoiselle, sademetsät ja savannit, napapiiri ja  Moni eläin valitsi olla tulematta näytille. Mitä sitä happanemaan vesisateeseen, toisten pällisteltäväksi. Kesämmällä uudestaan.

Nyt HBO-tuotannon pariin. Elisa Viihde rokkaa.

Øko og påske

Kahden viikon jälkeen elämä alkaa pikkuhiljaa asettua Tanskassa omille raiteilleen. Reitit alkavat käydä tutuksi, ympäristön talot ja risteykset alkavat painua mieleen. Tietty epävarmuus on vielä monessa asiassa läsnä, mutta koskapa ei.

Herään joka aamu edelleen 6:45. Suihku, uutiset YLE Areenasta, kuppi mehua, hammaspesu ja fillarin selkään. Aamupala kollegoiden kanssa, sähköpostit lukuun... rutiinit on hoidettu ennenkuin kello tulee edes puolta kymmentä. Hyvä jos siihen aikaan olen päässyt Tampereella toimistolle. Jotain venymistä on siis tapahtunut. Tunnen, että toimistolla on hyvä olla silloin kuin muutkin, ja muut ovat siellä suurinpiirtein kahdeksasta neljään. Ja neljältä töistä lähtiessä on vielä aikaa tehdä vaikka mitä. Tähän kun pystyisi vielä Suomeen palatessaan.

Arki kulkee peruskuvioiden parissa. Keskiviikkona huoltomies kävi fiksaamassa asunnon kylpyhuoneen huonosti vetäneet lattiakaivot. Torstaina pyörähdin Fisketorvetin läpi. Myös posti on alkanut kulkeutua Suomesta tänne. Elisa muisti Viihde-laskulla ja Kela tiedotti odotetusti päätöksestään siitä, että minuun sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. Cheers. Pyysin Santtua lähettämään Tampereelta sisäpelikengät, niin pääsen firman salille vähän jumppaamaan ja ottamaan saunat päälle. Jotain muutakin liikuntaa geokätköilyn ohelle on kehitettävä. Mutta sauna. Se... sitä jos mitä on ikävä. Uimahallikin (ja sen potentiaalinen sauna) on vielä tutustumatta, vaikka se on ihan vieressä. En ole toisaalta käynyt Hervannankaan uimahallissa, vaikka olen asunut mestoilla yli kymmenen vuotta. Että se siitä. Kylpylöitä ei täällä kuulemma juurikaan ole. Harmi.

Liityin kolmeen firman harrastekerhoon. Niitä riittää. Täällä on selkeästi joko aktiivisempaa porukkaa tai enemmän puuhahenkilöitä. Jälkimmäisistähän homma on monesti kiinni; rahoitusta tai jäseniä saattaa löytyä, mutta kuka järjestää asiat käytännössä? Anyhoo, olen nyt mukana filmi-, peli- ja gourmet-kerhoissa. Filmi- ja pelikerhojen teemana on tarjota vaihtuva valikoima elokuvia ja pelejä lainakäyttöön. Filmit ovat uusinta uutta, ja se taitaa olla kerhoista suosituin. Yhden kappaleen dvd- tai blu-ray -leffoja saa kerrallaan kotiin lainalle pariksi päiväksi nimellistä kuukausittaista jäsenmaksua vastaan. Pelejä ja konsoleita saa lainata niin monta kuin jaksaa, neljäksi päiväksi kerrallaan. Gourmet-kerhon tapahtumia odotan, ilmeisesti tiedossa on excursioita mitä hienompiin paikkoihin maistelemaan ja ehkä jopa itse kokkaamaan. Ensimmäisenä on tiedossa Nordsjællands Gourmet- og Vinfestival.

Gourmetista puheenollen kävin perjantaina hakemassa Slagter Friisiltä parmankinkkuun käärityn possun filerullan, jossa sisällä oli jotain arvoitukseksi jäänyttä vihannesta. Herra Teurastaja puhui hyvin englantia, ja antoi pyytämättä myös valmistusohjeet lihalle. Kämpillä huomasin, että samat ohjeet oli tulostettu ostoskuittiin. Näin homma hoidetaan! Possu oli hyvää, mutta läskiä oli aika runsaasti. Ei siis ihan parhainta laatua siinä mielessä. Kaveriksi tein (øko)perunamuusia (ilman maitoa – missä laktoosivapaat tuotteet?) jalapenolla. Aika jännä yhdistelmä, mutta toimii Tuborgin Påskebrygin kanssa oivallisesti. Hyvä ruisleipä on edelleen hakusessa. Frederiksberg Centretin Café Royalista ostamani "ruislimppu" osoittautui sellaiseksi samanlaiseksi vuokaleiväksi, kuin kaikki muukin täällä. Konsepti tuntuu uppoavan paikallisiin, koska sitä on tarjolla joka paikassa eri jauhoista väännettynä. Friisillä oli tarjolla mummun limppuja kovaan 45 kruunun hintaan, ehkä sijoituksen arvoinen?

Päätin sateisena lauantaina lähteä tutkimaan ympäristöä ja hakemaan sipsipussia kera elokuvan. Olin jo aiemmin bongannut Føtexille vaihtoehtoja. En oikein diggaa siitä. Siellä on ahdasta, ihmiset pelkkine ostoskoreineen tukkivat kapeat käytävät, kärryistä puhumattakaan. Fiilis on kuin varastomyymälässä. Tuotteita on kyllä runsaasti ja hinnat suht kohdallaan, mutta ei silti mun juttu. Suuntasin kävellen pohjoiseen kohti lähintä SuperBestiä. Ei pelkkä super eikä vaan best, vaan ihan kumpaakin yht'aikaa. Rok. Se osoittautui hyväksi valinnaksi. Tilaa oli surffailla korin kanssa (täällä marketissa on sellaisia ostoskoreja joissa on vetokahva ja pyörät alla) ja tuotteet olivat valoisassa myymälässä hyvin esillä. Økokamalle oli oma rikas erikoisnurkkaus. Pisteet siitä! Hedeagerin (øko)pippurimaksapatee on aivan erinomaista ja Hansens-(øko)veriappelsiinisorbetti sulaa suuhun.

Ei voi kuin olla positiivisesti yllättynyt, miten paljon täällä tarjotaan ekologisesti tuotettua kamaa. "Økologisk"-tuotteiden kirjo on erittäin laaja, niitä on helposti saatavilla normaalissa marketissa ja ne on selkeästi merkitty. On lihaa ja lihatuotteita, kahvia, mehuja ja maitotuotteita, pastoja, ryynejä, jyviä, hiutaleita, vihanneksia ja hedelmiä, säilykkeitä, kuivattuja tuotteita, pesuaineita, suklaata, viinejä... ihan kaikkea. Todella hienoa. Hinnat ovat korkeat, mutta niin ne ovat Suomessakin. Ei elämä täällä ole edullista muutenkaan, asunnot ovat kalliita ja verot korkeat, mutta palkatkin ovat vastaavasti korkeammat.

Sunnuntai valkeni hieman kirkkaampana. Otin pyörän alle ja suunnan kohti läheistä Amagerin saarta. Amager Fælled -luonnonsuojelualue tarjoaa lenkkelilijöille, lintuharrastajille ja geokätköilijöille oivaa maaperää ja tiheää kasvustoa. Parkkerasin fillarin puskan juureen ja syöksyin viidakkoon etsimään aarteita. Palatessani oli eturengas tyhjä. Kaukana kotoa. No, kävely ei mua haittaa. Kahlitsin pyörän läheiselle parkkipaikalle ja kävin etsimässä ne kätköt jalan. Hienoja paikkoja varmasti kesällä, kun puissa on lehdet. Nyt lähinnä kuravelliä ja piikkipuskia. Mutta rauhassa sai etsiskellä. Paljon mukavampaa kuin citykätköjen kääntely satojen potentiaalisten silmäparien seuratessa nenä kiinni keittiön ikkunassa. Talutin pyörän firman kellariin ja kävelin kuraisissa vaatteissa kotiin jo illan pimetessä. Lunastin matkalla 7-Elevenistä kymmenen matkan bussikortin. Aamulla hyppäsin sitten eka kertaa julkiseen suuremmitta ongelmitta.

Pääsiäinen tulee. Mitä sitä keksisi? Täällä kiirastorstai on jo pyhä ja paikat ovat kiinni. Kaupat ovat auki keskiviikon jälkeen seuraavan kerran lauantaina. Sunnuntai ja maanantai taas kaikki kiinni. Ehkäpä eläintarha odottaa. Mutta mistä uus fillari?

Pyöräilyä ja uuden omaksumista

Sunnuntai-ilta pimenee Frederiksbergissä. Ensimmäinen ulkomaankomennuksen viikko on takana. On aika summata fiiliksiä.

Saavuin toimistolle puolen kymmenen maissa. Kävelin sinne 50 minuutissa, hieman sunnuntaista harjoittelua hitaammin. Kättelin paikalla olleet parisenkymmentä projektin ihmistä ja tarjosin kaikille suomalaista salmiakkia. Toiset tiesivätkin jo jutun. Osa otti mieluusti namut vastaan, toiset kieltäytyivät. Kolmisen pussia on tyhjentynyt viikon aikana työpöydältäni. Selkeästi siis jollakulla on salmiakkiin himo.

Duunissa sihteeri oli laittanut sähköpostia koko projektille ja kertonut minun aloittavan maanantaina. Ihmiset ottivat minut lämpimästi vastaan; "ai sä oot se suomalainen kaveri?" Viime syksynä Suomesta oli ollut kommennuksella kaksi muutakin jamppaa, joten ei sinänsä mitään uutta heille. Tosin minä tulin nyt hieman eri rooliin kuin nämä kaksi edellistä. Sihteeri oli myös ilmoittanut minun olevan halukas löytämään polkupyörän työmatkoja varten. Ennenkuin päivä oli loppu, tarjoutui tanskalainen tiimikaveri lainaamaan toista pyöräänsä, joka seisoi tyhjänpanttina firman tallissa. Niinpä pääsin polkaisemaan jo ensimmäisen työpäivän päätteeksi kotio.

Kööpenhamina on polkupyöräilijän paratiisi. Täällä on osattu järjestää asiat siten, että pyöräily on ehdottomasti helpoin ja nopein tapa liikkua paikasta toiseen. Omat, päällystetyt, vain pyöräilyyn tarkoitetut kaistat kulkevat kummallakin puolella katuja. Kaistat kulkevat jalkakäytävän ja autokaistan välissä, ja ne on merkitty selkeästi. Niitä kunnioittavat sekä autoilijat että jalankulkijat. Pyöräilijät noudattavat pääsääntöisesti samoja liikennevaloja kuin autoilijat. Ja liikennevaloja täällä riittää. Ne ovatkin se ainoa hidaste kaksipyöräisellä liikkumisessa. On myös tiettyjä sääntöjä, jotka omaksuu aika nopeasti. Pyöräilijän tulee noudattaa oikeanpuoleista ajokäytäntöä autoilijan tapaan. Samalla kaistalla ei siis ajeta kahteen suuntaan; jos haluat toiseen suuntaan, vaihda kadun puolta. Lisäksi käsimerkkejä tulee antaa aktiivisesti sekä pysähtyessä että käännyttäessä. Kääntymisen merkinannon osasin, mutta ikäänkuin jarruvalona toimiva pystyyn nostettu kämmen oli uutta. Takana tuleva tietää että aioit pysähtyä tai hidastaa ryhmittyäksesi. Näppärää. Suomi -- etenkin Tampere -- tule oppimaan tänne miten homma hoidetaan.

Rehellisesti täytyy sanoa, että hetki meni pyöräilyreitin ja -käytäntöjen oppimisessa. Aamun ruuhkatunteina pyöräkaistoja miehittää suunnaton joukko työmatkalaisia. Ja siellä mennään vaudilla, ehkä jopa aggressiivisesti. Marginaalit ovat pieniä, ja rinnakkain ajavien pyöräilijöiden vieressä viilettävät autot. Pyöräilykypärän käyttöaste on täällä pieni, kuten Suomessakin. Silti kaikki sujuu hienosti ja ongelmitta. Lähes jokaisessa pyörässä on edessä ja takana pieni tuikku, joka helpottaa pyöräilijän havainnointia muiden näkökulmasta. Tuikkuja saa lähes joka marketista.

Torstaina sain ekan kerran suoritettua noin kuuden kilometrin mittaisen töihin siirtymisen ja sieltä palaamisen virhekäännöksittä. Reitti alkaa iskostua päähän, ja voi jo hieman ruveta nostamaan katsettaan edessämenevän takamuksesta ja kadunnimikylteistä. On siis mahdollisuus havainnoida ympäröivää maailmaa, liikkeitä, paikkoja ja ihmisiä, kun ei tarvitse enää keskittyä niin runsaasti reitinsuunnitteluun. Mutta tarkkana saa olla kuin porkkana. Liikennevaloihin pitää muistaa pysähtyä, ja edessä kulkevan liikkeitä ja käsimerkkejä on havainnoitava. Ne kun muistaa, niin on jo pitkällä. Annan muiden ajaa ökylujaa ja keskityn lähinnä chillailemaan omalla Nokia-maastopyörälläni, jonka satulaa en saa lähellekään oikeaa korkeutta. Olen varmaan aika hassu ilmestys pikkupyörälläni. Täytyy katsoa, josko vuokraisi jonkun isompirunkoisen. Ei sillä, hienoa että minulla on pyörä.

Töissä hommat ovat lähteneet hitaasti liikkeelle. Paikalliset projektin jäsenet ovat kiinni tiukasti omissa hommissaan, ja kiirettä riittää heillä niiden parissa. Tulin tänne kouluttamaan heitä. Täytyy yrittää sovittaa omia ja heidän aikataulujaan yhteen siten, että saamme järjestettyä säännöllisiä slotteja kalentereista tietotaidon välittämiseksi. No, omia hommia on tosin ihan riittävästi muutenkin, joten sikäli tekemisestä ei ole puutetta. Se siitä. Olen silti ollut itsenikin positiivisesti yllättävä, ja mennyt töihin tiistaista lähtien klo 8. Aamupalan nauttiminen sosiaalisesti kollegojen kesken on mukava tapa aloittaa päivä, vaikka se tarkoittaakin herätyskellon soittoa klo 6:45.

Firma kompensoi ruokailua runsaalla kädellä, koska paikallinen verotusjärjestelmä sen sallii. Työtekijän palkasta vähennetään joka kuukausi 285 kruunua eli noin 38 euroa. Sillä saa aamupalan, lounaan, kahvit ja hedelmät pitkin päivää. Myös virvokkeet kuntosalilla kuuluvat hintaan. Todella hyvä diili. Ja millaiset safkat! Seisovasta pöydästä saa itse hakea mitä huvittaa. Tarjolla on aina jotain kylmiä alkupaloja kuten kaloja tai leikkeleitä. Lisäksi on lämmin ruoka liha- ja kasvisvaihtoehtoineen sekä päivän keitto. Leivät (missä ruis?) ja todella monipuolinen salaattipöytä tietty. Kyllä täällä kelpaa. Jälkiruoaksi on joka toinen päivä juustopöytä, joka toinen päivä kakkupöytä. Laktoosin kanssa saa silti olla vielä aika varovainen.

Kyselin porukalta töissä vinkkejä ruokakaupoista. Käytännöt vaihtelevat riippuen siitä, keneltä kysyt. Toiset käyvät vain pienissä lähikaupoissa (Fakta, Netto, Mini-Marked) ja toiset isommissa supermarketeissa (Føtex). Löysin ihan Frederiksbergin keskustasta Frederiksberg Centretin, joka pitää sisällään paljon vaateliikkeitä ja muuta sälää. Alakerrassa on iso Føtex, vähän Lidliä muistuttava myymälä. Sieltä sainkin hyvin täydennystä perustarvikkeisiin. Pesuaineet, safkavärkit, HDMI-piuhan ja punaviiniä. Täällä tosiaan viinit ja väkevät alkoholijuomat kuuluvat markettien hyllylle. Eikä se silti näytä olevan mikään ongelma. Mielenkiintoista.

Supermarketissa ei ole lihatiskiä eikä juustotiskiä. Hifistelyä tai ei, haluaisin silti usein ostaa pienemmän määrän tuotetta kuin täkäläiset 500-700 gramman perhepakkaukset. Moni paikallinen hankkiikin lihan, juuston ja leivät erikoisliikkeistä. Työmatkan varrella onkin konditoriaa, lihakauppaa (slagteri) ja monenlaista herkkuliikettä. Lisäksi täällä voi tilata kotiin laatikollisen vihanneksia, lihaa ja muita kauden tuotteita lähituottajilta (vrt. Luomulaatikko). Sitä täytyy ehdottomasti testata. Muutenkin luomutuotteita tuntuu olevan helposti saatavilla, ja ne on merkitty hyllynreunaan selkeästi.

Vaikka luottokortti käy isommissa paikoissa ongelmitta, yksi huomionarvoinen seikka täällä ostamisesta on se, että luottoyhtiön provisio siirretään usein asiakkaan maksettavaksi. Suomessa kauppa maksaa provision, eikä monikaan yritys kelpuuta tästä syystä isojen provisioiden kortteja kuten Diners Club tai American Express. No, täällä Visa käy, mutta mieluiten haluttaisiin vinguttaa tanskalaisten omaa Dankorttia. Jatkan Visalla ostelua, provisio on kuitenkin melko pieni, ja käteisenkin nostamisessa tai vaihtamisessa on omat kustannuksensa.

Frederiksberg, jossa asustan, on muuten oma kaupunkinsa, sijoittuen kokonaan Kööpenhaminan sisälle. Yhdeksän neliökilometrin kokoiselle alueelle on pakattu yli 90000 asukasta. Mieti. Hervannassa asuu about samankokoisella alueella 30000 ihmistä, ja sekin tuntuu tiiviiltä. Täällä tosin talot ovat korkeampia, mutta toisaalta asunnotkin käsittääkseni isompia. Taksikuskin ja työtovereiden sanojen mukaan tämä on varakkaampien ihmisten eliittialuetta. Mene ja tiedä, ihan samalla tavalla täälläkin on graffiteja talojen seinässä ja Corollaa pihassa. Mutta kämppä on mukavan tilava ja tyylikäs. Naapurit ovat hieman äänekkäitä, mutta oletan että kyse on naapuritaloon kuuluvan seinän takaisista naapureista, ei tämän talon kalustettujen vuokra-asuntojen komennusasukkaista. Vaan eipä tuo haittaa, en ole mikään aikainen nukkumaanmenijä, ja yöksi meno aina rauhoittuu.

Saunaa on ikävä. Päivittäisenä saunojana kaipaan suuresti tätä nautintoa. Bongasin toimiston kuntosalilta jo saunan, ja kuulemma myös uimahalleista löytyy saunoja. Näitä täytyy testata. Avantouintiinkin löytyy oma klubinsa; meressä voi käydä dippaamassa ilmaiseksi, mutta saunaan pääsevät vain jäsenet. Ja jäseneksi pääseminen on vaikeaa. Jonotuslista on pitkä. Jäseniä valitaan seuraavan kerran syyskuussa 2010. Se siitä sitten. No, toimiston vieressä olevaan veteen voi pulahtaa ja juosta siitä kuntosalin saunaan. Näin yhden hemmon tekevän näin tiistaina lounastunnilla. Thumbs up!

Eilen satoi vettä melkein koko päivän. Velttoilin ja katselin leffoja Elisa Viihteen kautta. Tänään ryhdistäydyin viettämällä kolme ja puoli tuntia aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä uuden suosikkiharrastukseni parissa. Geokätköily on oivallinen tapa tutustua ympäristöön ja samalla liikkua luonnossa. Ja hommahan on täysin kansainvälistä, joten menit minne tahansa, aina löytyy aarteita etsittäväksi. Suosittelen.

Ensifiilikset Köpiksestä

Astun ulos koneesta Kastrupin kentällä. Taivas on pilvessä ja tihkuttaa vettä. Tuulee. Lunta ei ole kuin pieninä kasoina siellä täällä. Harmaata ja synkkää. Täysin päinvastaista kuin Suomesta lähdettäessä. Voit tehdä ensivaikutelman vain kerran. Tämä vaikutelma ei vakuuttanut.

Kastrupin kenttä on iso, mutta selkeä ja hyvin viitoitettu. Lähdin metsästämään painavaa vetolaukkua hihnalta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lensin muun kuin pelkän käsimatkatavaran kanssa. Kokemus sekin, ja kaikki meni ihan hyvin. Henri Lloydin vetolaukku oli tosin ottanut hittiä lentokenttätyöntekijöiden käsittelyssä, ja vaihtanut päällisin puolin siistin värityksensä hieman likaisempaan. Sisältö oli kunnossa.

Metsästin kentältä laukkujen kanssa Europcarin toimistoa, jossa Q-Managementin järjestämän kämpän avaimien piti odottaman. Isolta kentältä asioiden löytyminen vaati infotiskillä asiointia. Avainkirjekuori oli sovitusti odottamassa. Hyvä. Taksi alle ja Langelands Pladsia kohti. Selvisi että samannimisiä osoitteita on useita, ja että postinumerosta on apua. Muistin sen ulkoa, ja reitti selkeni kuljettajalle nopeasti gepsin avulla.

Seisoin laukkuineni Langelands Plads 5:n etuovella. Kaivoin kirjekuoresta avaimet. Kahdessa nipussa oli toisessa neljä ja toisessa kolme avainta. Siitä sitten sovittelemaan. Kolme avainta sopi etuoveen, mutta mikään niistä ei avannut lukkoa. Ei edes luvannut. Kokeilin jokaista erikseen noin 15 kertaa. Pimenevässä illassa viimaisessa tihkusateessa seistessä alkoi tunnelma latistua, ja pieni pelko hiipi mieleen. Kaivoin avainkuoressa olleet paperit ja löysin Q-Managementin emergency linen numeron. Ystävällinen miesääni vastasi ja puhui hyvää englantia. Kävimme puhelimessa läpi eri väristen avainten tarkoituksen. Lukko ei silti auennut. Onneksi viereisestä portista pääsi yhdellä avaimella takapihalle, ja takaovesta toisella avaimella sisään. Sitten kerroksia laskemaan. Tiesin jo etukäteen, että täällä kerrokset lasketaan eri tavalla. Ensimmäinen katutason "kerros" on ikäänkuin nollakerros, ja vasta seuraava on ykkönen. Kiipesin portaat täkäläiseen toiseen, suomalaisittain kolmanteen kerrokseen. Muistin ohjeet "2nd floor to the right". Kokeilin taas yhtä avaimista oveen. Ei. Kokeilin kaikkia muitakin. Ei ja ei. Uusi soitto emergencyyn. Käytiin läpi yhdessä rakennuksen kerrokset. Olin kokeillut väärää ovea. "To the right" tarkoitti tietenkin tässä tapauksessa "to the left", koska olin tullut takaovesta sisään. Ovissa ei ollut mitään merkintöjä. No, ei sen vasemmanpuoleisen ovenkaan avaaminen onnistunut. Koputtelin muille oville, että josko joku olisi kotosalla ja voisi neuvoa oven avaamisessa. Kukaan ei tullut avaamaan, vaikka ääniä kuuluikin. Tulisitko sinä, jos takaovellesi koputettaisiin? Kolmannesta kerroksesta löytyi vihdoin ovi, joka avattiin, ja takaa paljastui pariskunta jolta sain vihdoin apua oven avaamiseen. Emergency-kaveri soitti kohta jo perään että mikä tilanne. Sovittiin että palataan maanantaina asiaan ja vaihdetaan avaimet toimiviin. Siihen asti käytän takaovea.

Kaupat ovat täällä huomattavasti suppeammin auki kuin Suomessa. Arkipäivinä normikaupat menevät kiinni viideltä ja isommat marketit seitsemältä. Lauantaina max viiteen ja sunnuntaina ei juuri ollenkaan. Sain kokea tämän karusti lauantai-iltana nälän ollessa jo suuri. Lähdin seikkailemaan lähistölle etsimään jotain lähikauppaa. Löysin vihdoin 7-Eleven -ketjun toimipaikan ja mukaan tarttui suomalaisen Real-leivän kaltaisia siivuja, Arlan ekolevitettä ja 7-Eleven -brändättyä mokkakahvia. Kaverille kassalla totesin juuri muuttaneeni Tanskaan ja lähteneeni etsimään ruokatarvikkeita. Kaveri totesi minun tulleen kalleimpaan mahdolliseen paikkaan ostoksia tekemään. Kovimman kautta opittua. Minkäs teet, kaikki kaupat kiinni lauantai-iltana klo 20. Unohdin tietty suodatinpaperit, joten se siitä iltakahvista.

Paluumatkalla nappasin naapuritalon alakerran pizzeriasta hyvän lätyn. Kielimuuri tuli hieman esteeksi ja luulin jo, että arvon vaan jonkun pizzan listalta ja näytän luottokorttia... Onneksi toinen kaveri osasi englantia. Speksasin mielitäytteet (pepperoni, chili) ja kaveri sanoi listan vaihtoehdon 22 vastaavan parhaiten kuvausta. Sillä mennään. Ja siihen tuli perunaa! Ensimmäinen kerta kun sellaiseen vaihtoehtoon törmään. Päälle tuli vielä valkosipuliöljyä ja pestoa. Oikein hyvää, vaikkakin rasvaista.

Aikaisemmat asukkaat ovat tiskikoneen sihtiin juuttuneista mausteista ja vallitsevasta tuoksusta päätellen olleet intialaisia tai sen maailmankolkan alkuasujia. Seinän takaa kantautuu (liiankin selvästi) aika ajoin kovaäänistä puhetta, jonka intonaatio ja rytmi on tutun intialaisen oloinen. Ovisummerin napit ovat täynnä myös tätä päätelmää vahvistavia nimiä.

Lähdin tänään aamupalasta vahvistuneena tekemään kävelylenkkiä toimistolle. Sinne käveli puhelimen opastamana kolmessa vartissa. Hieman outoa reittiä se vei, Rektorparkenin läpi. Ei tajunnut Ovi Kartat -sovellus, että Carlsbergin tehtaiden alueen läpi pääsee kävellen ihan luvallisesti. Kylmä viima puhalsi, mutta muuten oli oikein mukava sää eiliseen harmaaseen tihkukeliin verrattuna. Paluumatkalla olimme katujen kanssa jo vanhat tutut, ja rohkaistuin kaivamaan gepsin esiin ja löytämään muutaman geokätkön. Hieno universaali harrastus!

Nyt täytyy lopetella ja ryhtyä valmistautumaan huomiseen työpäivään pakkaamalla reppuun läppärin lisäksi jälkiuunileipää ja salmiakkia. Niin, ja täytyy silittää paita. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.

Lentämisestä

En voi väittää rakastavani lentämistä. En silti saanut nenääni irti ikkunasta. Aurinkoisena päivänä Etelä-Suomi esittäytyi mustavalkoisena; maa oli valkoinen ja metsäpläntit mustia. Puista olivat lumet jo sulaneet. Mietin, miltä tuntuu lentää sokkona, täysin pilvien ympäröimänä...

Köpiksen koneen boarding on myös myöhässä. Helsingissäkin paistaa aurinko.

Köpis odottaa

Finnairin lento AY3998 nousee Tampere-Pirkkalan kentältä reiulun tunnin päästä. Tulin ihan liian ajoissa. Kentällä oli mun lisäksi yksi ihminen. Nyt on kuitenkin 26kg laukku dropattu sisään ja ootellaan turvatarkastuksen aukeamista. Matkustajia alkaa hiljalleen valua paikalle. Helsinkiin ei ole suurta hinkua aurinkoisena lauantai-iltapäivänä. Mutta minulla on. Hesan kautta on tarkoitus lentää kolmeksi kuukaudeksi Köpikseen.

Aiemmin tänä vuonna pomo tuli koputtamaan olkapäälle ja kysyi kiinnostaisiko STIT. Kelasin hetken, että mikäs tää lyhenne taas olikaan... Lyhytaikainen ulkomaankomennus. Tanskassa Köpiksessä. Wau. Lupasin harkita viikonlopun yli. Ei olisi välttämättä tarvinnut. Tottakai kiinnostaa. Viikonlopun jälkeen ilmoitin olevani käytettävissä, ja tässä sitä nyt ollaan, matkan kynnyksellä.

Pakkaaminen jäi viime tinkaan. Edellispäivän neljä viimeistä tuntia tuottivat vasta tulosta. Kuumeisesti yritin miettiä, miten varustautua. Perillä odottaa kalustettu ja hyvin varusteltu vuokra-asunto, joten siihen puoleen ei tarvitse keskittyä. Lähinnä vaatetus mietitytti. Kevät koittaa, mutta aamut ovat kylmiä. Ja märkääkin voi olla. Optimistisena otin mukaan vaan kevyttä vaatetusta. Ja xboxin. Ja kameran. Yhteispaino kamalle yli 30kg. Eiköhän sillä pärjätä. Lisää saa periltä. Parit uudet farkut ja neuleen ostin mukaan. Niin, ja uudet hiukset.

Jänskättäähän tämä, mutta yllättävän rauhallisin mielin istun odottelemassa. Olen nukkunut ihan semi-ok yöunet. Aamulla join kahvit ja söin viimeiset Reissumiehet. Mukaan lähti tuliaisiksi runsaasti jälkiuunileipää ja erilaisia salmiakkeja. En ole koskaan ostanut kumpaakaan yhtä paljoa kerralla. Ruokia silmällä laukussa pitää Pikku Myy, joka on tanskalaisen kollegan toive tyttärelleen.

Lento Hesaan on ilmeisesti myöhässä. Ei silti pitäisi olla ongelma Helsingin päässä, jossa piti olla tunti aikaa lähtöön. Tulo- ja lähtöportit ovat lähes vierekkäin. Portilla nyt kymmenkunta ihmistä. Käsimatkatavarat käytiin turvatarkastuksessa huolellisesti läpi, sen verran taisi sekalaista elektroniikkaa olla reppu täynnä.

Vähän on nälkä. Seuraavan kerran välipalaa nautitaan vasta Köpiksen koneessa runsaan parin tunnin päästä. Olisi pitänyt ottaa joku patukka mukaan... Kentällä kioskit kiinni.